29.3.2015

Shoppailua: CesarsShop

Pakko fiilistellä vähän tähän alkuun. On lempipäiväni - suloinen sunnuntai. Päällä mukavat olohousut, jalassa villasukat, tukka huolettomalla nutturalla. Kahvikuppi läppärin vieressä, lempimusiikkia soimassa, koira makoilemassa jalkojen päällä. Ulkona on kylmää ja koleaa, sisällä lämpöistä ja tunnelmallista. Näihin hetkiin on ihana pysähtyä, tajuta kuinka arvokasta aika on ja että ihan perus arki on kaunista. Ah.

Jos sitten siihen itse aiheeseen, eli shoppailuun. Se on kans ihan mukavaa puuhaa. ;) Aikaisemmin tällä viikolla pyörähdin Helsingissä ostosreissulla ja tuli osteltua niin paljon kaikkea että jaan uudet hankintani omiin postauksiinsa. Ensimmäisenä framelle pääsee kynsihommelit. Nämä kaunokaiset ovat kaikki siis ostettu CesarsShop :sta.

My babies!
Se paikka on oikea TAIVAS kynsiharrastajalle! Löytyy indielakkoja, mainstreamlakkoja, kynsien- ja käsienhoitotuotteita, kaikkia mahdollisia koristeita, leimauslaattoja ja -lakkoja jne. Ihan kaikkea. Sinne kun astuu sisälle on olo kuin pikkulapsella karkkikaupassa! Kaikki on kauniisti esillä ja katse hakeutuu toinen toistaan upeampiin lakkoihin. I want them all! Mutta tällä kertaa mukaan lähti nämä. Suunnittelen jo uutta reissua tuonne - muutama ehdoton must have lakka oli myyty loppuun, mutta jahka niitä tulee lisää niin hyökkään paikalle salamana.

F.U.N lacquer Queen & King
Nämä kaunokaiset ovat ostoksieni THE lakat. Siis ne huiput, upeat, ihanat, kauniit. Kyllä te kässäätte! F.U.N lacquer King & Queen. Niin paljon kimallusta, säihkettä, blingiä ja holoa että kamerakin sekoaa.

Säihkyy, säihkyy!
Queen lakan upeutta kynsillä voi käydä kurkkimassa vaikka Emman Wasting Lifestyle blogissa. Lakassa on sekä aitoa sterling hopeaa että laadukasta hologlitteriä.

Komea kuningas!
King lakasta löytyy myös samat ainesosat kuin Queenistä, tämä vain on kultainen. Upea tapaus tämäkin. En malta odottaa että saan kuninkaan ja kuningattaren kynsille!

Laatua alle ja päälle by OPI ja Glisten&Glow
Moisten glitteripommien alle ja päälle piti tietysti ostaa sopivat lakat. Mukaan tarttui OPI Glitter Off peelable Base Coat sekä Glisten&Glow HK Girl Top Coat. OPI:n lakka on siis mallia peel off aluslakka. Lakataan sillä kerros, annetaan kuivua, lyödään päälle joku huisi glitteripommi-blingbling-mestariteos ja kun on tullut aika poistaa lakkaus - iisisti vaan kuoritaan lakka pois kynneltä. HK Girl taas on maailmankaikkeuden paras päällyslakka. Pikakuivattaja, antaa huisin kiillon lakkauksille, ei kutista lakkauksia eikä sotke leimoja.

Ai mitkä mun lempivärit on...?
CesarsShopissa hyllyt notkui myös Picture Polish :in lakoista ja oli aivan mahdotonta päättää mitä kaikkea ostaisin. Koska budjettini oli rajallinen, päädyin ostamaan nämä kolme kaunotarta. Imperial, Sizzle ja Shy Violet. Violettia ja pinkkiä - oi kyllä!

Konadin leimauslakat
Näiden takia oikeasti Cesarssille lähdin, eli leimauslakat. Ostin 6 Konad :n lakkaa: perus musta ja valkoinen, niiden lisäksi vaaleanpunaista ja lilaa (yllätys!) sekä turkoosi ja vaaleansininen. Mukaani tarttui myös harmaavalkea kaksipäinen löllö-stamper, joka unohtui kuvista. Hitsit! No mutta sitä kokeilinkin heti ja toimi aivan loistavasti!

Höyheniä kynsien koristeluun!


Kynsien koristeluun tarkoitetut höyhenet sain kaupan päälle. Mä en ole koskaan tällaisia kokeillutkaan (!) mutta ovat varsin söpöjä. Täytynee plärätä tutoja ja pistää testiin!

Mukavaa alkavaa viikkoa!





2 kommenttia:

  1. Johan oli ihana pläjäys kaikkea! ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Jos ois ollut isompi budjetti niin olishan sieltä lähtenyt mukaan vielä vaikka ja mitä. :D

      Poista