8.2.2015

Ihoni nyt

Ihoni on tosiaan epäpuhtauksiin taipuvainen pintakuiva sekaiho. Kasvoni myös herkästi punoittavat. Pahimmiksi ongelma-alueiksi koen nenän mustapäineen ja punaisine nenänpieluksineen. Ihohuokoseni ovat suuret ja etenkin nenän vieressä silmien alla ovat varsin näkyvät ja ah niin ärsyttävät! Otsaan on ilmestynyt ryppyjä ja inhottavaa "söheröä" ohimoille.


















Tilannehan voisi olla toki paljon pahempikin. Ihoni kunto kuitenkin ahdistaa itseäni siinä määrin että alan kokeilemaan uusia konsteja ihoni tasaiseksi, näpyttömäksi ja heleäksi saamiseen. Tietenkin uusien ryppyjen ilmaantumista mahdollisimman paljon hidastaen!









Ongelmallisena pidän sitä että ihoni on herkkä ja tuntuu herkistyvän aina vaan. Toisaalta se taas rasvoittuu herkästi ja puskee joko pientä näppyä tai kunnon finniä. Käyttämieni tuotteiden tulisi sopia sekä ihoni herkälle puolelle, että epäpuhtauksiin taipuvaiselle puolelle. Helppoa!?







































Elämäntavat lähtivät tässä sivussa myös remonttiin. Vettä juon vähintään 2 litraa päivässä, opettelen juomaan vihreää teetä, ryhdyin herkkulakkoon (tämä on ISO juttu! Olen aina ollut sokerihiiri. Suklaa, salmiakki, kirpeät karkit, hedelmäkarkit... KAIKKI makea on kelvannut ja hyvin.) ja siirryin vaaleista leivistä taikinajuureen leivottuun jälkiuunileipään joka on leivottu 100% luomutäysrukiista. Lisäsin myös roimasti vihanneksia ja hedelmiä ruokalistalleni.









































Olen jo pidempään napsinut purkista Omega 3:sta, D-vitamiinia, maitohappobakteereja, C-vitamiinia ja magnesiumia. Parisen viikoa sitten aloin ottamaan myös sinkkiä ja Bioteekin jättihelokki GLA+E kapseleita. Tiedän että nämä olisi hyvä saada ravinnosta eikä pillereistä, mutta baby steps. Näillä mennään alkuun. :)

Liikunta on lisääntynyt myös roimasti, kun kotoamme löytyy 5-kuinen Siperianhusky. :) Raitis ulkoilma tuskin ainakaan huonoa iholle tekee, kunhan muistaa kosteuttaa hipiää.


Rentoa sunnuntaita ja auringonpaistetta uuteen alkavaan viikkoon!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti